Saturday, February 1, 2014

Referaatti: Kaarle Nordenstreng (toim.) - Kansainvälinen oikeus ja etiikka journalismissa

Moderni kansainvälinen järjestelmä
Modernin kansainvälisen järjestelmän juuret ovat Westfalenin rauhassa (1648), ja vasta toisen maailman sodan jälkeen on kansainväliseen järjestelmään tullut institutionaalisia muutoksia. Tuolloin kansainvälisten instituutioiden merkitys kasvoi. Tässä välissä (1648-1939) kansainvälinen järjestelmä on pysynyt suht muuttumatomana, vaikkakin sen keskeisessä instituutiossa, valtiossa, on tapahtunutkin muutoksia, esimerkiksi kansanvallan ja edustuksellisen demokratian vakiintuminen. 

Klassinen käsitys
Westfalenin rauhan jälkeistä modernia kansainvälistä järjestelmää edelsi klassinen käsitys, jonka synnytti feodalismi ja sitä kuvaa parhaiten nykyisen Italian alueella toiminut kaupunkivaltioiden järjestelmä. Klassista käsitystä voidaan kuvata yliherruuden järjestelmäksi, jossa kaupunkien ja ruhtinaskuntien keskinäinen kanssakäyminen oli alistettu niiden muodostaman järjestelmän ulkopuolella luoduille säännöille. Nämä säännöt oli luonut katolinen kirkko ja sen vallan henkilöitymä paavi.

Societas christiania
Kansainvälinen järjestelmä, joka toimi klassisen opin perustalta, käsitti lähinnä vain kristinuskon kattaman alueen. Tuo oli Societas christiania, jossa vallitsi paavin ylivalta. Valta oli jakautunut lukemattomien yksiköiden välillä pyramidisesti eikä niinkään horisontaalisesti. Tähän ajatukseen liittyi myös pyrkimys luoda imperiumi eli luoda kristinuskon alaisesti maailmasta yhtenäinen kokonaisuus. Tämä voidaan nähdä eräänlaisena pyrkimyksenä Roomaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja ratkaisu tähän kaikkeen löytyi vasta valtioiden synnyttyä.

Valtio perusyksikkönä keskiajan lopulla + Just gentium
Ajatus, jonka mukaan valtio olisi kansainvälisen järjestyksen perusyksikkö, ilmaantui vasta keskiajan (1400-1500-l) lopulla. Keskiajalla syntyi suuri määrä myös uusia toimijoita, joiden välille syntyi instituutioita, diplomatiaa ja kanssakäymistä. Niiden ajateltiin muodostavan yhteisön, jolle valtiot olivat alisteisia. Tuolloin muodostui ajatus, että maailma koostui valtioista, jotka kuitenkin olivat alisteisia (ei jumalaiselle järjestelmälle!) luonnonoikeudelliselle yhteisölle, ihmiskunnalle, jonka toimintaa ohjaa jus gentium, kansain oikeus. Jus gentium ei ollut valtioiden suhteita määrittelevä laki, vaan moraalinen normisto koko ihmiskunnalle. Valtioiden etu katsottiin alisteiseksi yhteisille eduille!

Valtiojärjestelmän syntyyn liittyi usko siihen, että oli olemassa jokin ihmisiä yhdistävä ja sitova ykseys, jollainen jumalainen oikeus oli ollut. Jus gentium oli nimenomaan ihmisten suhteita koskevaa pohdiskelua ja teki eron ihmiskunnan ja suvereenien valtioiden muodostavien yhteisön välille. (Miksi nykypäivänä emme kykene ylittämään valtiotamme, ideologiaamme, kulttuuriamme? Onko jokin poliittinen ideologia sumentanut meidät ja saanut meidät, tällä tarkoitan nyt aivan kaikkia maailman ihmisiä, unohtamaan meidän inhimillisen lähtökohtamme? Puhutaan paljon, että pitäisi ylittää oma oleminen ja oma olemassaolo ajatuksissaan. Mutta entäs jos se ajaa meidät siihen, että emme ymmärrä enää olevamme samanlaisia ihmisiä kaikki? Onko meidän yltiöyksilöllisyytemme ja erikoisuudentavoittelumme ajanut meidät siihen, että emme kykene ymmärtämään yhteisiä lähtökohtiamme? Missä on nykypäivän ihmiskunnan moraalinen normisto? Tarkoittaako nykypäivänä ihmisten yhteinen moraalinen normisto jotakin sellaista kuin YK, EU tai NATO?)

Valtioiden synty + hengellisen ja maallisen eroaminen
Valtioiden synty liittyi suureen henkiseen ja maailmankuvalliseen murrokseen. Ihmisten nähtiin henkisesti vieraantuvan. Feodaaliajan hallitsijat vieraantuivat yliherruudesta, joka oli luonteeltaan niin kirkollista kuin maallistakin (paavinvaltaa ja feodalismia). Kirkon ja maallisen vallan ykseys oli ollut rikkumatonta vuosisatojen ajan. Käännekohta oli kuitenkin Augsbrgin rauha vuonna 1555, jolloin omaksuttiin cujum regio - ejus religio - kenen valta, sen uskonto -periaate.

Paavin istuimen alentaminen
Westfalenin rauhanteossa paavin istuin alennettiin maallisten valtioiden joukkoon. Tosin edelleenkin Pyhällä Istuimella on valtion status ja se on lukemattomien kansainvälisten sopimusten allekirjoittaja valtioiden rinnalla. Se rinnastetaan edelleen valtioihin. (Paavi siis allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia joo, mutta mielestäni on virallista valtastatusta tärkeämpää sen todellinen vaikutusvalta ihmisten keskuudessa. Miksei mainita sitä, minkä verran paavin valta todellisuudessa heikentyi tai heikentyikö edes ollenkaan tuolloin!)

Luonnonoikeudellinen tulkinta + ???
Modernin kansainvälisen järjestelmän periaatteet muodostuivat siis silloin kun luonnonoikeudellinen tulkinta syrjäytti jumalallisen näkemyksen. "Luonnonoikeudellisesta perusolettamuksesta johdetaan kansainvälistä järjestelmää koskevaksi perusperiaatteeksi olettamus anarkiasta. Sen mukaan valtiot suvereeneina toimijoina eivät hyväksy yläpuolelleen mitään auktoriteettia, ei maallista eikä jumalaista. Valtioiden väliset suhteet ovat siis anarkiassa eikä niihin voida tuoda järjestystä ulkopuolelta kuten klassisessa opissa. Valtioiden on itse luotava ja ylläpidettävä järjestystä, jonka vaihtoehtona on sota. Tämän ajatustavan oppi-isänä pidetään Thomas Hobbesia." 

(Tämä oli aluksi hirvittävän vaikea kappale. Koko asia on mielestäni ilmaistu turhan vaikeaselkoisesti. Ensinnäkin mielestäni pitäisi tehdä selonteko luonnonoikeuden ja yhteiskuntasopimuksen välillä. Kun puhutaan valtioiden synnystä, mielestäni ei voida vain ohittaa näitä ja viitata siihen miten sattuu. 

Ymmärtääkseni nimenomaan luonnonoikeus viittaa siihen uskomukseen, että on olemassa jokin ihmisistä riippumaton moraalinen teoria tai normisto. Tämä tarkoittaa siis sitä, että voidaan tehdä päätelmä, että kaikkia ihmisiä koskee yhtälaisesti vaikkapa moraalinen väite "tappaminen on väärin". Tämän ymmärtäminen on merkityksellistä, jotta ymmärtää tuon anarkiaviittauksen. Ilman yhteisiä normeja ja sääntöjä vallitsee kaaos, jossa ihminen ei kykene elämään niin hyvin kuin olisi mahdollista. Mutta ilmeisesti tämä ei kuitenkaan tarkoita tätä, koska tekstissä puhutaan ainoastaan valtioiden välisistä suhteista. Jos olisi kaikkia ihmisiä koskeva yleinen moraali, niin eihän valtioin välisiä ongelmia tulisi, koska kaikki noudattaisivat samoja sääntöjä? Ilmeisesti tässä on tulkittu luonnonoikeutta jotenkin ihan toisella tavalla tai sitten itse olen ymmärtänyt tämän todella väärin.

Vai puhuuko tämän tekstin kirjoittaja mahdollisesti siitä, että luonnontilassa kaikki ihmiset ovat Hobbesin mielestä sotatilassa ja vasta sitten kun tehdään yhteiskuntasopimus, ihmiset kykenevät elämään paremmin? Viittaako luonnonoikeudellinen tulkinta ajatukseen luonnontilasta, johon liittyy pohdinta ihmisen hyvyydestä ja/tai pahuudesta? Ilman yhteiskuntasopimusta ihmiset joko ovat jatkuvassa sotatilassa (Hobbes) tai että ihmisillä on joitakin luonnollisia oikeuksia (Locke) ja niitä kunnioittamalla ihmiset kykenisivät yhteiselämään tai luonnontilassa ihmiset ovat vapaita ja hyviä (Rousseau)? No, oli miten oli kirjoittaja kuitenkin kuittaa tuon kaiken vain tuolla lauseella ja jatkaa realistisesta ja idealistisesta tulkinnasta, joista jatkan siis seuraavaksi.)

Olettamus anarkiasta kansainvälisen järjestelmän toimintaa ohjaavana (miksi se sitä ohjaa? onko se vain tämän kaiken pohdinnan perusta? en nyt ymmärrä!) periaatteena on siis johtanut kahteen tulkintaan, "realistiseen"ja "idealistiseen.

Realistinen tulkinta
Sen mukaan juuri anarkia on johtanut kilpailuun ja sitä kautta esimerkiksi kilpavarusteluun. Tämän ajatuksen mukaan kansainvälisessä järjestelmässä valtiot ovat pakotettuja huolehtimaan vain omista eduistaan ja luottamaan vain omiin kykyihinsä. Tämän tulkinnan mielestä kansainvälinen järjestelmä on vain valtioiden itsekkäiden etujen ja kilpailun näyttämö. Tätä sanotaan hobbesilaiseksi tulkinnaksi kansainvälisen järjestelmän luonteesta.

Idealistinen tulkinta
Realistiselle tulkinnalle on vastakkainen tulkinta, idealistinen eli yhteistoiminnallinen koulukunta. Tämä lähtee olettamuksesta, että anarkia on kanavoitavissa järjestykseksi valtioiden yhteistyöllä, ja niiden välisten suhteiden normatiivisella säätelyllä. Tämän ajatuksen oppi-isä on Hugo Grotius (1583-1645), jonka mukaan valtiolliset suhteet eivät ole minkään suvereenin hallitsijan kannattamat vaan ne perustavat jokaisen valtion yhtäläiseen olemassaolon oikeuteen. Yksittäisen valtion säilyminen on yhtä kuin kansainvälisen yhteisön säilyminen!

Järjestys ja valtioiden sekä yhteisön säilyminen saavutetaan luomalla valtioiden välisiä suhteita säätelevä laki. Yhteistyömallin mukaan valtion kannattaa etsiä yhteisten etujen alueita ja ponnistella yhteisten etujen ajamiseksi ennemminkin kuin kilpailla. Grotiuslainen ajattelu katsoo, että valtiot voivat edistää parhaiten omaa etuaan toteuttamalla yhteisiä etuja. (Ah, altruismi kääntyy egoismiksi! Ja silloin tällöin myös toisin päin)

Tässä on nyt Esko Antolan kirjoittaman osion Kansainvälisen järjestelmän kehityspiirteet -kappaleen ensimmäiset neljä sivua referoituna. Olen lukenut tuon kohdan nyt kolme kertaa ja vieläkin tuo tuntuu kohtuuttoman epäselvältä. Ehkä tämä aukenee jossain vaiheessa, ehkä en vain ymmärrä tai ehkä kirjoittaja todella on epäselkeä. Miltä tämä teistä vaikuttaa?

No comments: