Jouluton odotus

Vallan ja vastarinnan politiikat julkisessa kaupuntilassa -kurssin
lukupiirikerta Koskikeskuksessa.

Käyn niin ylikierroksilla, että en oikein saa öisin nukuttua. Odotan niin paljon. Odotan Lontoon-matkaa, lomaa, kuvakandin valmistumista, Zooplussan pakettia, kesätöiden ja harjoitteluiden selviintymistä, Helsingin-reissua, psykoterapiamaksuasioiden lutviutumista, uutta periodia uusine kursseineen, autokoulun loppuun saavuttamista, kesää, kuvaamista ja uusia mekkoja. Odotan sitä, että minulla olisi aikaa, lukea, piirtää, opiskella, tehdä uusia projekteja. Ennen kaikkea odotan puhelua, joka antaisi edes pienen vihjeen siitä, missä vietän ensi kesäni. Muulla ei varmaan olekaan mitään sen ihmeempää merkitystä.

 

Tuntuu niin kovin turhauttavalta odottaa kaikkea. Ikään kuin koko olemassaoloni lipuisi vain ohitse odottamisen ollessa oleellista. (Mikä on oleellista ja mikä ei?) Toisaalta voin vain yrittää antaa näiden kaikkien ajatusten lipua pois. Kaikki menee omalla painollaan, kyllä kyllä. Mutta silti en malta! En malta elää tätä hetkeä. Osasyy varmaan on myös sekin, että olen väsynyt ja pimeys puuduttaa. Ja salaa kai toivoisin, että jotkin epäkiinnostavat ja typerät jutut menisivät ohi kuin itsestään, tästä esimerkkinä tuo autokoulu.

 

Ihan kuin olisin taantunut ala-asteikäiseksi pieneksi tytöksi, joka ei pysty nukkumaan odottaessaan joulua niin kovasti. Ehkä mäkin odotan joulua. Silloin saan sulkea silmäni ja olla vain rauhassa tietämätön kaikesta odottavasta työtaakasta. Tänään myös keskustelin aiheesta, että miksi ihmeessä pidän kiinni kaikista niistä asioista, joita en ole vielä tehnyt, tai siis, että mitä niistä kiinni pitäminen auttaa uusien asioiden tekemistä. Hmm. Enhän voi lähteä suorittamaan asioita, varsinkaan kokonaan uusia asioita, ilman, että tiedostan tekemättömät asiat...! En tiedä!

 

Lisäksi keskustelin siitä, voiko kukaan toinen ihminen sanoa, mitä toisen ihmisen eli minun pitäisi elämässäni tehdä. Keskustelukumppanini mukaan toinen ihminen jättää minut aivan yksin sanoessaan, mitä minun pitäisi tehdä. Tällöin tuo toinen ihminen on vain oman mielikuvansa kanssa, jos siis ymmärsin oikein. Mutta voiko milloinkaan neuvoa toista? Onko sitten toisen auttaminen edes millään tavalla mahdollista? En ymmärrä.

 

Tämä kaikki tekstimassa tulee ymmärtää huomioiden väsymyksen viitekehys. Unta ei ole, kun on vain odotusta.