Thursday, February 19, 2015

Sisäpiiri on

motivaatiotaideprokkis tunnissa,
tämä ei ole tarkoitettu tykättäväksi

sisäpiiri on

 





 


 




 

 

Saturday, February 7, 2015

kaipaan minua.

 
Välillä katson taakse ja tunnen voimakasta kaipuuta. En tiedä oikein mitä kaipaan. Ehkä minua itseäni. Tai no, ei kai se ole mahdollista. Kaipaan mielikuvaa minusta itsestäni. Kaipaan sitä, mitä kuvittelen olleen. Välillä pelkään keksiväni kaiken uudelleen, korjatakseni. Yritän pitää kiinni ja päästää irti samaan aikaan. Haluan eteenpäin ja samalla kuitenkin elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa, koskaan asiat eivät ole olleet näin hyvin. Opiskelupaikka, koti, ystävät, perhe, lemmikit, tulevaisuus. Tasapainoinen pää? Kyky tehdä asioita? Selviytyä?
 
Vasemmalla on Katarina vuodelta 2007 tai 2008. Olin silloin 14-15-vuotias. Oikeassa kuvassa olen muutamaa kuukautta vajaa 22-vuotias. Olen leikannut typerän otsatukan, lävistänyt naamani (onneksi en tehnyt sitä 15-vuotiaana, olisin näyttänyt aika mauttomalta), ostanut uuden raitapaidan. Kännykässäni on vuoden 2008 digipokkaria parempi kamera. Ohimennen aamutuimaan tätä kuvaa mallaamaan otettu räpsäisy ja silti tarkempi. Silti koen pitäväni tuosta vasemman puoleisesta enemmän.
 
Tuleeko muillekin ihmisiä niitä kummallisia tunteita, että katsoessa tätä nykyhetken minää on hirmuisen tyytymätön? Ja sitten katsoessa menneisyyden minää (paitsi onhan nämä kaikki nyt menneisyyden, mutta lähi ja kauko, ehkä) ihastelen, voi kun olin suloinen, herkkä, kauniskin. Näyttäisinpä vieläkin tuolta. Samaa kai ajattelen katsoessani puolen vuoden, vuoden tai kahden päästä nyt otettuja kuvia.
 
Tunnen itseni äärimmäisen typeräksi ja turhaksikin kirjoittaessani tästä. Mutta tämä on oleellista, itseni kannalta. Ehkä siksi silloin tällöin, ok usein, mietin, että muuttaisin tämän blogin salatuksi. Tarvitseeko koko maailmalla olla se potentiaali minun ajatusteni ja typerien tunteideni selvittämiseksi? Tarvitseeko minun antaa mahdollisuus muille tutustua itseeni? En tiedä. Haluanko jakaa? En tiedä sitäkään. Ainoastaan tiedän, että haluan kirjoittaa. Haluaisin kirjoittaa enemmänkin. Yksittäisiä, siellä sun täällä olevia lauseita, vailla mitään odotusta mistään tasokkaasta tai mielenkiintoisesta.
 
Ajattelin, että tänä vuonna pitäisin itsestäni parempaa huolta kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut yllättävän vaikeaa. Helppoa on vain huomata ne kaikki huonot asiat, flunssat, vitamiinit, rautatabletit, niiden puutteet, anemia ja yksipuolinen pinaattiruokavalio. Tästä johtuen en ole kyennyt opiskelemaan sitä tahtia, mitä toivoisin voivani. Samalla olen kai kyseenalaistanut tätä kaikkea, tarvitseeko, pitääkö, kuka niin sanoo, vai sanooko. Olen tehnyt kollaaseja, mutta en ole lukenut. Muuta kuin lehtiä. Mitä kovemmin yritän pitää kiinni itsestäni ja mitä rankemmin yritän rakastaa itseäni, sitä vaikeammaksi asiat tuntuvat menevän.